"Arvostan sitä, että täällä työntekijöihin luotetaan ja annetaan mahdollisuus uralla etenemiseen. Viihdyn VAK:lla todella hyvin."

Aki-Erkki Virtanen, hitsaaja, VAK Oy, Vahto

 

Mitä teet työksesi?

Työskentelen hitsaajana VAK:n Vahdon tehtaalla. Hitsaan pääasiassa perävaunujen levyetupäitä ja etuvaunuja sekä käytän hitsausrobottia.

Minkälainen koulutus sinulla on?

Ammatiltani olen kalastuksen ohjaaja, mutta päivääkään en ole niitä töitä tehnyt. Valmistuin lama-aikaan, joka vaikutti vahvasti alan työllisyyteen. Onneksi pääsin melko nopeasti opiskelemaan itselleni uuden ammatin. Aloitin metallialan koulutuksen Turun ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa vuonna 2013.

Miten päädyit nykyiseen ammattiisi?

Pääsin suorittamaan ensimmäisen työharjoittelujaksoni VAK:lle, kun metallialan opintoja oli takana kuusi kuukautta. Sain tehdä hitsaajan töitä ja tutustua raskaan kaluston tuotannon töihin muiltakin osin. Kun palasin takaisin kouluun kului vain pari päivää, niin minua pyydettiin takaisin töihin VAK:lle. Vastasin pyyntöön saman tien myöntyvästi, työharjoittelujakson aikana kiinnostukseni tuotannon töitä kohtaan oli kasvanut. Aluksi työskentelin osavalmistuksessa ja sitten pääsin runkopuolelle hitsaamaan. Lisäksi kävin tekemässä hitsaushommia vähän joka puolella tehdasta.

Sain mahdollisuuden tutustua hitsaustöiden lomassa myös hitsausrobotin ohjelmointiin. Ohjelmointityö kiinnosti minua kovasti ja esitinkin toiveen, että pääsisin opettelemaan myös ohjelmointia. Tekemällä oppii -metodin myötä opin pikkuhiljaa ohjelmoimaan itsenäisesti.
Ennen ohjelmoimme suuren osan töistä itse. Nykyään ohjelmoimme pääsääntöisesti vain ylärunko- ja konttipalkkeja. Muut osat tulevat meille valmiiksi ohjelmoituina.

Millainen on normaali työpäiväsi?

Työskentelen aamu- ja iltavuorossa vuoroviikoin. Aamuvuoro alkaa klo 7.00 ja päättyy klo 15.00. Iltavuoro on tunnin pidempi. Vuoro alkaa klo 15 ja päättyy puolilta öin. Tuotannon töitä tehdään pääsääntöisesti arkisin, harvoin olen viikonloppuisin töissä.

Millainen työpäivä sinulla tänään oli?

Tänään tulin iltavuoroon. Työpäivän aluksi pidimme pienen palaverin aamuvuoron kanssa. Siinä käytiin läpi aamuvuoron aikana tehdyt työt ja saatiin tieto siitä, onko työlistan ulkopuolelta tullut joitain kiireisiä töitä, jotka täytyy saada tehdyksi iltavuoron aikana.

Sitten siirryin töiden pariin. Käynnistin hitsausrobotin ja aloitin työni palkkityömaalla, jonne laitoimme runkopalkit paistumaan. Siitä siirryin työskentelemään levyetupää työmaalle valmistelemaan lepin robotille hitsattavaksi. Työvuoroa rytmitti ruoka- ja kahvitauot, joilla kävin yhdessä työparini kanssa. Ruokailun lomassa on mukava vaihtaa kuulumisia ja höpötellä niitä näitä.

Millaisessa tiimissä teet töitä?

Tiimiini kuuluu työparini Mika Rantanen. Saamme jakaa työtehtävät keskenämme ja pyrimme siihen, että molemmat saavat tehdä kaikkia töitä monipuolisesti.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Minusta mukavinta on se, että tässä työssä näkee oman kädenjäljen. Kun robotti on tehnyt hommansa hyvin ja itse on tehnyt hommansa hyvin, niin siitä tulee hyvä mieli. Pidän myös siitä, että työtehtävät ovat vaihtelevia. Pääsen tekemään sekä ronskimpia töitä että pikkutarkkaa näpertämistä.

Arvostan sitä, että täällä työntekijöihin luotetaan ja annetaan mahdollisuus uralla etenemiseen. Viihdyn VAK:lla todella hyvin.

Uratarinat