
miljoonan euron liikevaihto vuonna 2024
tuotetta valmistunut vuonna 2024
VAK-konsernissa työskentelee lähes 550 osaajaa raskaan kaluston parissa

Valmistamamme kuljetuskalusto tunnetaan Pohjoismaissa edistyksellisestä tekniikastaan ja korkeasta laadustaan. Katsomme tulevaisuuteen valoisin mielin – tilauskantamme on vahva.
VAK:n tärkein ja arvokkain voimavara on osaavat ja sitoutuneet työntekijät. Siksi haluamme varmistaa, että kaikki VAK:n työntekijät viihtyvät työpaikallaan. Tarkoituksemme on tarjota henkilöstöllemme hyvä ja avoin työilmapiiri, joka kannustaa ammatilliseen kasvuun.
Euroopan maanteillä VAK-tuotteet ovat jo käsite. Kotimaassa VAK on ollut lämpösäädeltyjen kuljetuskalustoratkaisujen markkinajohtaja jo useiden vuosien ajan yli 50 % markkinaosuudellaan. Suunnittelemme ja valmistamme muun muassa perävaunuja, kuormatiloja, vaihtokuormatiloja, kaksi puoliperävaunua toisiinsa kytkeviä V-Slidereita, dollyja, tasonostolaitteita ja koukkulaitteita.


VAK:lla on ainoana valmistajana Suomessa oma huoltopalveluverkosto, joka koostuu kuudella eri paikkakunnalla sijaitsevista huoltopalvelupisteistä. VAK Huoltopalvelut -ketjulla on myös huoltokorjaamot Ruotsissa, Västerås Service Center ja Örebro Skåpservice.
VAK Huoltopalvelupisteet sijaitsevat pääväylien varrella. Kaikki toimipisteet tarjoavat monipuolista raskaan kuljetuskaluston huoltopalvelua. Osassa toimipisteistä on omat pesulinjat sekä ATP-kausitarkastuspalvelu.

Jørgensen siirtyy VAK-konsernin palvelukseen Schmitz Cargobull Sverige AB:n toimitusjohtajan tehtävästä. Hän aloittaa tehtävässään 1.6.2026.
Vuosi 2025 vahvisti sen, minkä ala jo tietää: VAK on eristettyjen perävaunujen selkeä markkinajohtaja Suomessa.
Alkuvuodesta saimme luovuttaa PostNordille kolme 4-akselista 12.2 m pitkää rahtikorilla varustettua V-Slideria. Haastattelussa PostNordin Senior Manager Mikko Laine.