Lauri Vähälä Oy: V-Slider kuljettaa nyt jalkakontitkin

Kaksi puoliperävaunua toisiinsa kytkevä, hydraulisesti toimiva V-Slider kehittyy yhä monipuolisemmaksi työkaluksi. Tämän vuoden alkupuolella VAK:lla valmistuivat ensimmäiset perälautanostimella varustetut V-Sliderit sekä Vähälä Oy:n jalkakonttisliderit.

Lauri Vähälä Oy:ssä on jo jonkin aikaa käytetty VAK:n kiinteäkorisia V-Slidereita kuljettamaan sekä kappaletavaraa että elintervikkeita. Koska yhtiön toiminta kuitenkin perustuu pitkälti vaihtokuormatiloihin, syntyi ajatus V-Sliderista, jonka päälle voisi vaihtaa jalkakontin. Silloin käsissä olisi työkalu, jolla voisi ajaa hyvin monenlaista lastia niin terminaalien välillä kuin suoraan asiakkaillekin.

”Aloimme luonnostella jalkakonttislideria, ja näytimme luonnoksen Virtasen Lassille. Tiesimme entuudestaan, että VAK:lla on ylivoimainen suunnitteluosasto ja vahva tuotanto, jotka pystyvät työstämään meille valmiin tuotteet toiveidemme mukaisesti. Ensimmäisestä suunnittelutapaamisesta ei kulunutkaan kuin muutama kuukausi, kun jo saimme jalkakonttisliderin käyttöön”, Vähälä Oy:n hankintapäällikkö Ari Karjalainen kertoo.

Uusi konttislider mahdollistaa 76-tonnisen yhdistelmäajoneuvon, jossa lastin paino jakautuu tasaisesti koko yhdistelmän mitalle. Karjalainen laskee, että tietyissä kuljetuksissa tällainen yhdistelmä tuottaa käyttäjälleen etuja.

”Jalkakontteja kuljettavan V-Sliderin ansiosta voimme yhdistää täys- ja puoliperävaunuyhdistelmien tuotantoa täysin uudella tavalla. Ensimmäinen vaunu on nyt ollut käytössä muutaman viikon, ja olemme olleet siihen todella tyytyväisiä.”

Edelläkävijät menestyvät

Räätälöidyn jalkakonttisliderin rakenne on sovellettu tavallisesta V-Sliderista. Runko kulkee VAK:n tuotannossa muiden sliderrunkojen mukana, ja huoltokin sujuu tuttuun tapaan. Lassi Virtanen lupaa V-Sliderille hyvin huollettuna pitkälti yli kymmenen vuoden käyttöiän.

VAK Huoltopalvelut Oy:n maanlaajuinen verkosto on Lauri Vähälä Oy:n kuljettajille entuudestaan tuttu.

”Toimimme osana Schenker-verkostoa ympäri Suomen. Omat terminaalimme sijaitsevat Jyväskylässä, Oulussa, Ylivieskassa, Rovaniemellä ja Kemissä. Operoimme siis Suomen pisimmillä yhtenäisillä runkoyhteysväleillä. joten tästä syystä merkkihuoltoverkosto on meille tärkeä palvelu”, Ari Karjalainen toteaa.

Suomalaisena perheyhtiönä Vähälä-Yhtiöt suosivat mielellään toisia kotimaisia perheyhtiöitä kuten VAK:ta. Vähälä-Yhtiöillä on meneillään juhlavuosi: yhtiö täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Perheyhtiöissä tiedetään, että vain edelläkävijät ja alan ennakkoluulottomat kehittäjät pärjäävät tiukasti kilpaillulla kuljetusalalla, jossa asiakkaiden tarpeet muuttuvat koko ajan.

”Kilpailuetua on pakko etsiä pienistäkin eroista. Siksi haemme ja kehitämme aina vain paremmin työtehtäviin räätälöityjä työkaluja ja innovaatioita, jotka parhaiten palvelevat omaa toimintaamme. Tässä työssä VAK on erinomainen kumppani, sillä juuri räätälöinti ja asiakkaiden näköiset tuotteet ovat VAK:n vahvuus”, Vähälä Oy:n hankintapäällikkö Ari Karjalainen kehuu.

Referenssit

25.5.2023

VAK lanseeraa uuden ekologisen ja energiatehokkaan eTrailerin

Lehdistötiedote 25.5.2023 VAK panostaa sähköistyvään ja vastuullisempaan maantieliikenteeseen. Yritys aloitti perävaunun jarrutusenergiaa talteenottavan sähköisen avustavan akselin tutkimus- ja testaustyön syksyllä 2021 ja hanke valmistuu nyt kesän kynnyksellä. Ensimmäinen VAK eTrailer-puoliperävaunu siirtyy tieliikennekokeiluun kesäkuun 2023 aikana. VAK eTrailer on järjestelmä, joka koostuu sähkökäyttöisestä energiaa talteenottavasta vetävästä akselista, akkupaketista, lämmönsäätö- ja ohjausjärjestelmästä. Järjestelmä asennetaan perävaunuun, painonjakauman kannalta

24.1.2023

Powder-Trans – huolloista alkanut asiakassuhde laajentunut myös uusien vaunujen puolelle

Kuvassa VAK:n myyntijohtaja Matti Virtanen ja Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Powder-Trans Powder-Trans on Carl-Johan Blomqvistin vuonna 1972 perustama suomalainen perheyritys. Alkuaan yhden miehen yritys on kasvanut vuosien varrella ja on tänään yksi Pohjoismaiden suurimmista jauhekuljetusalan toimijoista. Yrityksen päätoimialue on Pohjoismaat,  mutta kuljetuksia tehdään myös Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Suomessa ja Ruotsissa on omat terminaalit ja varastot,

31.1.2022

Yhteisellä matkalla jo liki 30 vuotta

Kuljetusliike Y. Auramaa on yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme. Olemme saaneet valmistaa kalustoa tuolle pitkän ja vaiherikkaan historian omaavalle kuljetusalan yritykselle jo liki 30 vuoden ajan. Auramaan juuret ulottuvat vuoteen 1929, jolloin 23-vuotias Yrjö Auramaa osti ensimmäisen oman kuorma-autonsa.