Uusi metallihalli tuo lisää laatua ja toimitusvarmuutta

Metallihalli

VAK:n uusi metallihalli lisää tuotteiden toimitusvarmuutta ja laatua.

VAK:n Vahdon tehtaalla on viime viikkoina järjestelty ja otettu käyttöön uutta metallihallia.

2 600 neliötä uutta tuotantotilaa, kaksi laserleikkuria ja huippumodernit automaattivarastot mahdollistavat entistä laadukkaampien tuotteiden valmistamisen sovitussa aikataulussa.

Kaikkiaan neljän miljoonan euron investointi on iso satsaus runkovalmistukseen. Uuden hallin ja modernin konekannan ansiosta tehtaan osavalmistuskapasiteetti kasvaa merkittävästi.

”Pyrimme siihen, että tuotteet saadaan valmistettua alusta loppuun samalla tontilla. Näin sekä tuotteiden laatu että toimitusvarmuus kasvavat. Pystymme reagoimaan muutoksiin nopeammin, ja koko prosessin hallinta helpottuu”, työnjohtaja Mauri Laine kuvaa uuden hallin tuomia etuja.

”Laatu paranee myös siinä mielessä, että nyt pystymme entistä tarkemmin pitämään mustan teräksen ja ruostumattoman teräksen erillään, kun laserleikkureita on useampia. Näin mustan teräksen hiukkasia ei vahingossakaan pääse rosterin joukkoon, jossa ne aiheuttaisivat ruostumisen riskin.”

Laine kertoo, että uusi kuitulaser on ohuen rosterilevyn leikkaamisessa myös noin 40 prosenttia nopeampi kuin vanhemmat mallit.

Sujuvuutta tuotantoon

Uusi tuotantotila on jaettu useampiin moduuleihin, joissa kussakin tehdään yksi työvaihe. Työpisteiden sijoittelulla varmistetaan, että perävaunujen rungot kulkevat sujuvasti työvaiheesta toiseen. Myös uudet automaattivarastot on sijoitettu lähelle työpisteitä. Näin materiaalien siirtely paikasta toiseen vähenee.

Kukin automaattivarasto voi pitää sisällään jopa 180 tonnia teräsputkia ja -levyjä, joista esimerkiksi perävaunujen runkopalkit rakentuvat.

”Kun asentaja tarvitsee varastosta jotain, hän näpyttelee tuotteen koodin automaattivaraston tietokoneelle, ja levytorni hakee hänelle oikean levyn. Kun varastoon palautetaan jotain, levytorni kuljettaa sen oikeaan lokeroon. Materiaalit pysyvät koko ajan järjestyksessä”, Mauri Laine kehuu järjestelmää.

Syksyn mittaan tuotannon sujuvuutta on pyritty lisäämään myös vanhoissa tiloissa. Esimerkiksi korikokoonpanoon on tiloja järjestelemällä saatu rakennettua toinen linjasto.

Ilman ihmisiä halli ja koneet eivät toimi. Runkovalmistukseen onkin syksyn mittaan otettu myös uusia työntekijöitä. Uusia vakituisia työsuhteita on solmittu parisenkymmentä. Kaikkiaan VAK työllistää noin 500 ihmistä.

Automaattivarasto

Kukin automaattivarasto pitää sisällään yli 180 tonnia teräslevyjä tai -putkia, joista perävaunujen runkopalkit rakentuvat. Työnjohtaja Mauri Laine (oik.) esittelee automaattivaraston toimintaa Jarmo Laineelle.