VAK:sta Kässbohrerin virallinen jälleenmyyjä

VAK Oy ja saksalainen Kässbohrer ovat solmineet jälleenmyyntisopimuksen, jonka myötä VAK Oy on 28.1. alkaen valtuutettu Kässbohrer-jälleenmyyjä Suomessa. Samassa yhteydessä VAK Huoltopalvelut huoltokorjaamoista tulee Kässbohrerin virallisia huoltopisteitä.

Kässbohrer on yksi Euroopan johtavista raskaan kaluston kuljetusratkaisujen valmistajista. Sen laajan tuotevalikoimaan kuuluvat mm. avolava-, lavetti-, kontti-, kippi-, säiliö-, pressukapelli- ja umpikoriperävaunut.

– Olemme todella iloisia alkavasta yhteistyöstä. Kässbohrerin tuotteet täydentävät erinomaisesti tarjontaamme. Yhteistyön myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä laajemmalla tuoteportfoliolla, kertoo VAK Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.

– Olemme parhaillamme valmistelemassa myynnin käynnistämistä ja henkilökunnan koulutusta. Tulemme kertomaan projektin etenemisestä lähiaikoina lisää, sanoo Korhonen.

Myös Kässbohrerilla yhteistyö on otettu ilolla vastaan.

– Me Kässbohrerilla arvostamme pitkäaikaisia ​​kumppanuuksia ja olemme iloisia voidessamme aloittaa myyntiyhteistyön Suomen johtavan perävaunuvalmistajan VAK Oy:n kanssa. Kässbohrerin laaja tuotevalikoima täydentää VAK:n omaa, ensiluokkaista perävaunumallistoa. Uuden kumppanuutemme avulla tarjoamme myös parempaa ja nopeampaa palvelua suomalaisille asiakkaille, sanoo Kässbohrerin hallituksen jäsen Iffet Türken.

Kaikkiaan yli 125 vuoden historiansa aikana Kässbohrer on tullut tunnetuksi erityisesti laadukkaista tuotteistaan ja aikaansa edellä olevasta tuotekehityksestään. Tyytyväisiä Kässbohrer-asiakkaita on 55 eri maassa ja sen huoltoverkosto palvelee kaikkiaan 590 huoltopisteessä ympäri maailman.

Kässbohrer-tuotteiden myynnistä VAK:lla vastaa myyntijohtaja Matti Virtanen tiimeineen.

Linkki Kässbohrerin verkkosivuille https://www.kaessbohrer.com/

Kuvia tiedotteeseen liittyen noudettavissa VAK:n aineistopankista https://vak.fi/fi/mediamateriaalit/

Lisätietoja
Klo 12.30 alkaen, toimitusjohtaja Ilpo Korhonen, VAK Oy, puh. 040 457 1648, ilpo.korhonen@vak.fi
Hallituksen jäsen Iffet Türken, Kässbohrer, puh. +90 533 775 34 39, iffet.turken@kaessbohrer.com

Ajankohtaista

25.5.2023

VAK lanseeraa uuden ekologisen ja energiatehokkaan eTrailerin

Lehdistötiedote 25.5.2023 VAK panostaa sähköistyvään ja vastuullisempaan maantieliikenteeseen. Yritys aloitti perävaunun jarrutusenergiaa talteenottavan sähköisen avustavan akselin tutkimus- ja testaustyön syksyllä 2021 ja hanke valmistuu nyt kesän kynnyksellä. Ensimmäinen VAK eTrailer-puoliperävaunu siirtyy tieliikennekokeiluun kesäkuun 2023 aikana. VAK eTrailer on järjestelmä, joka koostuu sähkökäyttöisestä energiaa talteenottavasta vetävästä akselista, akkupaketista, lämmönsäätö- ja ohjausjärjestelmästä. Järjestelmä asennetaan perävaunuun, painonjakauman kannalta

14.2.2023

Tarja Mäkinen VAK:n Henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Tradenomi (YAMK) Tarja Mäkinen on nimitetty VAK Oy:n henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 14.3.2023 alkaen. Mäkisen vastuualueena on VAK konsernin henkilöstöpalveluiden johtaminen, kehittäminen ja hallinnointi sekä sisäinen viestintä ja Vahdon henkilöstöruokala. Tarja Mäkinen siirtyy VAK:lle FläktGroup Finland Oy:stä, jossa hän on toiminut Suomen HR-toiminnoista vastaavana ja FläktGroup Finland Oy:n johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018 alkaen. Tätä ennen

24.1.2023

Powder-Trans – huolloista alkanut asiakassuhde laajentunut myös uusien vaunujen puolelle

Kuvassa VAK:n myyntijohtaja Matti Virtanen ja Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Powder-Trans Powder-Trans on Carl-Johan Blomqvistin vuonna 1972 perustama suomalainen perheyritys. Alkuaan yhden miehen yritys on kasvanut vuosien varrella ja on tänään yksi Pohjoismaiden suurimmista jauhekuljetusalan toimijoista. Yrityksen päätoimialue on Pohjoismaat,  mutta kuljetuksia tehdään myös Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Suomessa ja Ruotsissa on omat terminaalit ja varastot,