VAK:n uusi toimitusjohtaja Ilpo Korhonen: ”Työt ovat lähteneet liikkeelle vauhdikkaasti”
Haastateltavana VAK Oy:tä elokuun alusta luotsannut toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.
Miten työt ovat lähteneet käyntiin VAK:n toimitusjohtajana?
Kiitos kysymästä. Työt ovat lähteneet ihan hienosti liikkeelle ja vastaanotto on ollut hyvä. Olen elokuun aikana tutustunut yrityksen toimintaan ja kiertänyt kaikki VAK:n Suomen huoltopalvelupisteet. Tutustumiskierros tuli lähes valmiiksi viime viikolla, kun vierailin Oulun ja Seinäjoen huoltopisteissä. Turun huoltopisteessä en ole vielä ehtinyt käymään, vaikka se ei ole kaukana. Kuitenkin olen samalla päässyt jo työstämään yrityksen organisointiin liittyviä asioita. Ensimmäinen vaihe oli se, että sain johtoryhmän organisoitua ja päästiin sen kanssa liikkeelle. Lisäksi olen kertonut esimieskaartille millä tavoin töitä lähdetään työstämään ja toivon, että sama viesti on mennyt eteenpäin myös tehtaan työntekijöille. Seuraavassa vaiheessa lähdetään valmistelemaan kehityshankkeita ja viemään niitä eteenpäin. Lyhyesti sanottuna työt ovat lähteneet liikkeelle vauhdikkaasti.
Olet tehnyt mittavan uran Suomen yhden menestyneimmän yrityksen, Valmet Automotiven johdossa. Millaisia haasteita uusi työtehtäväsi VAK:lla tarjoaa?
Toimitusjohtajan pesti VAK:lla tuo ratkaistavakseni hieman erilaisia haasteita. Toimiala poikkeaa siinä, että täällä tehdään toisenlaisella syklillä töitä ja kuljetusyksiköt ovat isoja. Mutta näen tämän hienona mahdollisuutena itselleni. VAK:lla on paljon sellaisia asioita, joiden ratkaisemiseksi pystyn hyödyntämään aiemmin oppimaani. Täällä on samoja lainalaisuuksia prosessin ohjaamisessa. On suunnittelua, valmistusta ja myyntiä. Aiemmassa työssäni vastasin kuluttajatuotteiden suunnittelusta ja valmistuksesta OEM asiakkaalle, nyt painopiste on pääsääntöisesti loppuasiakkaissa ja hyötyajoneuvopuolella.
Miten perheyrityksen johtaminen eroaa sijoitusyhtiöiden omistaman yrityksen johtamisesta?
Eihän ne johtamisperiaatteet päivittäisessä toiminnassa omistamispohjan takia poikkea toisistaan. Mutta tietysti yrityksellä on historia, josta toimintatapa tulee. VAK:lla on vahva perheyrityshistoria ja se on kyllä uskomattoman hieno tarina miten Lassi on kehittänyt tätä yhtiötä tähän saakka. Ja nyt sitten minut on palkattu tänne kehittämään toimintaa uudenlaisella näkökulmalla. Minulla on sellainen tausta, että tulen isosta organisaatiosta ja omaan osaamisalueita, jotka eivät ehkä perheyrityksessä ole tyypillisesti niin vahvoja. Ainakin kokemustani teollisten prosessien ja muutosprosessien johtamisesta sekä toimivan organisaation ja henkilöstöosaamisen kehittämisestä pystyn hyvin hyödyntämään VAK:n kehittämisessä.
VAK:n tuotevalikoimaan kuuluu laaja sortimentti erilaisiin kuljetustarpeisiin suunniteltuja perävaunuja, kuormatiloja ja tasonosto- ja koukkulaitteita. Missä on VAK:n tuotannon fokus tulevaisuudessa?
Neljän viikon kokemuksella on vielä liian varhaista sanoa mitä tuotesortimentille tapahtuu, mutta luulen, että lyhyellä aikavälillä valikoimaan ei tule mitään merkittäviä muutoksia. Meillä on jo laaja valikoima erilaisia tuotteita, joita valmistetaan. Jatkamme samalla linjalla eteenpäinkin. Toki parhaillaan viimeistelyvaiheessa oleva mittamuutosasetus tulee vaikuttamaan tuotesortimenttiimme. Selkeästi meidän tuotevalikoimasta lämpösäädellyt kuljetukset ja isot, erikoispitkät yksiköt tulevat olemaan varmasti merkittävä osa liiketoimintaa ja ovat sitä jo tälläkin hetkellä.
VAK on tehnyt hiljattain mittavan investoinnin rakentamalla Vahdolle uuden tuotantohallin, joka mahdollistaa mainitsemiesi erikoispitkien perävaunujen valmistamisen optimaalisissa olosuhteissa. Millaisia odotuksia VAK:lla on ”jättiperävaunujen” tuotannon suhteen? Joko ensi vuoden tilauskirja on täynnä?
Kovasti niin me kuin asiakkaammekin odotamme pitkien perävaunujen käyttöönottoon vaikuttavan asetusmuutoksen voimaanastumista. Tämä näkyy selvästi jo sekä tarjous- että tilauskannassa. Pitkien yksikköjen kysyntä on selvästi vilkastunut. Ensimmäisiä yksikköjä valmistetaan parhaillaan, mutta kyllä valtaosa valmistuksesta alkaa vasta sitten, kun päätös on lopullinen eli syys-lokakuun aikana. Mutta olemme luottavaisia siihen, että asetusmuutos menee läpi, siihen on olemassa myös hyvät perustelut. Erikoispitkiä perävaunuja on jo erikoisluvilla liikenteessä ja niiden tuomaan kuljetustehokkuuteen ja ympäristökuormituksen vähenemiseen ollaan erityisen tyytyväisiä esimerkiksi elintarvikekuljetuksista vastaavissa kuljetusliikkeissä.
Millaisia lyhyemmän aikavälin tavoitteita olet asettanut VAK:n toiminnalle?
Työ tavoitteiden asettamiseksi on parhaillaan käynnissä. Olemme analysoineet muun muassa sitä miten työt on nyt organisoitu, millä tavoin prosessit ja kehitysvastuut on määritelty. Näiden pohjalta määrittelemme tavoitteet, samoin milloin otamme uudet toimintatavat käyttöön ja muutamme ne konkreettisiksi toimiksi. Ensi vuoden tavoitteet käymme läpi loppuvuoden aikana.
Millainen johtaja olet?
Henkilönä olen tavoiteorientoitunut. Tämä johtuu varmasti urheilutaustasta ja työuran alun projekteista. Johtajana pyrin luomaan sellaisen ympäristön, jossa 1. tavoitteet ovat selkeitä ja mittavia, 2. organisaatioiden ja prosessien roolit ja vastuut ovat selkeästi määritelty, 3. henkilöstöresurssien kompetenssit ja osaaminen jatkuvasti kehittyy. Se on mielestäni johtamisen yksi kultainen periaate, että pitää pystyä monimutkaisista asioista yksinkertaistamaan ja tiivistämään sellainen tavoiteasetanta, jonka kaikki voi ymmärtää. Tavoitteet pitää olla selkeitä ja kirkkaita kaikille. Sillä tavoin pystyy saamaan koko organisaation tekemään töitä yhteisten päämäärien eteen. Vain henkilöstön kanssa yhdessä tehden saadaan asioita aikaan. Yhdessä tekemisessä on voimaa, kukaan ei pysty yksin viemään asioita eteenpäin kestävällä tavalla. Haluan myös rohkaista kaikkia vakkilaisia lähestymään minua avoimesti. Oveni on aina auki, haluan olla sellainen johtaja, jolle on helppo jutella.
Ilpo Korhonen
Aiemmat toimesi? Olen työskennellyt Valmet Automotive Oy:n palveluksessa yli 30 vuotta, josta viimeiset kymmenen vuotta yhtiön toimitusjohtajana.
Koulutuksesi? Olen koulutukseltani insinööri. Lisäksi olen suorittanut liiketoimintajohtamisen maisteritutkinnon (MBA).
Minkäikäinen olet? Olen 54-vuotias.
Millainen perhe sinulla on? Perheeseeni kuuluu puoliso Sari ja aikuiset pojat, Oskari ja Severi. Sari toimii koulunkäyntiohjaajana Laitilassa, Oskari valmistui pari vuotta sitten tuotantotalousinsinööriksi ja työskentelee Valmet Automotiven tehtaalla prosessisuunnittelijana ja Severi opiskelee kolmatta vuotta Turun kauppakorkeakoulussa.
Missä asut? Kivitalossa meren rannalla Uudessakaupungissa. Tulevaisuuden suunnitelmissamme on löytää koti Turun seudulta.
Mitä harrastat? Yritän pitää kunnostani huolta harrastamalla monipuolisesti liikuntaa. Käyn kuntosalilla, kävelen ja pyöräilen, talvisin harrastan hiihtoa ja laskettelua.
Miten rentoudut? Tykkään puuhastella ja nikkaroida kotona ja puutarhassa. Kesäisin veneilen saaristossa yhdessä puolisoni kanssa.