VAK-konsernin toimitusjohtaja vaihtuu helmikuussa 2025

Pekka Kuusniemi

Kuva: Kuvatehdas/ Roni Lehti

Vuodesta 2018 alkaen VAK-konsernin toimitusjohtajana toiminut Ilpo Korhonen jättää tehtävän helmikuussa 2025 ja jatkaa työuraansa hallitusammattilaisena.

-On ollut etuoikeus olla rakentamassa perheyhtiön kasvutarinaa ja strategiaa. Vaikka toimintaympäristö oli välillä haastava, onnistuimme hyvällä yhteistyöllä edistämään ja toteuttamaan keskeisiä strategisia tavoitteita. Kiitos hallitukselle luottamuksesta, kiitos johtoryhmälle ja koko konsernin henkilöstölle hyvästä yhteistyöstä, sanoo Ilpo Korhonen.

KTM Pekka Kuusniemi (56) on kutsuttu VAK-konsernin toimitusjohtajaksi 3.2.2025 alkaen. Kuusniemi on toiminut aiemmin lähes kaksi vuosikymmentä Oras Groupin ja Raisio Oyj:n johdossa.

-Hienoa, kun Varsinais-Suomessa on teollisuusyritys, joka valmistaa vaativia teknisiä kokonaisuuksia, joilla on merkittävyyttä myös yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Odotan kovasti työskentelyä perheyrityksen rehdissä ja konstailemattomassa ilmapiirissä yhdessä lähes kuudensadan kollegan kanssa, sanoo Pekka Kuusniemi.

-Ilpo Korhosen johdolla on vuodesta 2018 alkaen toteutettu konsernissa merkittäviä muutoksia toimintatavoissa sekä prosessien ja ihmisten johtamisessa. Muutokset ovat mahdollistaneet kannattavan kasvun niin koti- kuin vientimarkkinoilla. Hallituksen puolesta haluan kiittää Ilpoa muutosten läpiviemisestä. Olen myös erittäin tyytyväinen, että saimme Pekka Kuusniemen, erittäin kokeneen teollisuusjohtajan johtamaan perheyhtiötämme, sanoo hallituksen puheenjohtaja Lassi Virtanen.

Lisätietoja:

Lassi Virtanen +358 50 082 2153

Pekka Kuusniemi +358 50 537 3883

VAK-konserni on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä raskaan kuljetuskaluston valmistajista. Vahdolla sijaitsevan tehtaan lisäksi VAK-konsernilla on huoltopalvelupisteitä kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Yrityksen tuotanto-ohjelmaan kuuluvat mm. kuorma-autojen kuormatilat, perävaunut ja vaihtolavalaitteet. Konsernin palveluksessa on kaikkiaan lähes 600 henkilöä ja vuoden 2023 liikevaihto oli n. 108 miljoonaa euroa. Pohjoismaista kasvua hakevaan yritykseen kuuluu myös Ruotsissa ja Norjassa toimivat myyntiyhtiöt VAK Sverige Ab ja VAK Norge AS. Viimeisimpänä konserniin on liittynyt huoltopalvelupiste Örebro Skåpservice Ab syksyllä 2024.