VAK laajentaa jälleen tuotantotilojaan
Vak Oy, joka on Pohjoismaiden suurimpia raskaan kaluston päällirakenne- ja perävaunuvalmistajia, laajentaa tuotantotilojaan Vahdolla.
VAK:n voimakkaan kasvun on mahdollistanut jatkuva investointi uusiin tuotantotiloihin ja -laitteisiin.
Viime vuodet Vahdolla on rakennettu uusia toimitiloja lähes jatkuvasti, ja vuonna 2015 rakennettiin myös Suomen suurin perävaunu- ja päällirakennehuolto Vantaalle.
Nyt vuorossa on metallihallin laajentaminen. Tulossa on 1 500 neliötä lisää tuotantotilaa perävaunurunkojen valmistukseen. Valmiina hallin kokonaispinta-ala on noin 2 500 neliötä. Samalla uudistetaan ja kasvatetaan konekantaa.
– Panostamme tulevaisuuteen ja pidemmän aikavälin kasvuun. Uudet tilat ja nykyaikaisemmat koneet mahdollistavat tuotannon tehostamisen ja tuotantomäärien kasvattamisen jatkossakin, VAK Oy:n toimitusjohtaja Matti Virtanen sanoo.
Huhtikuun puolivälissä käynnistyvä työ alkaa vanhan metallihallin purkamisella. Samalla joudutaan purkamaan paja, josta VAK:n menestystarina on saanut alkunsa 1970-luvun alussa. Vanhasta pajasta säilytetään yksi pääty, joka kiinnitetään muistoksi uuden hallin kylkeen.
Paja on ollut tärkeä pala VAK:n historiaa. Siellä on aikoinaan työskennellyt myös VAK:n perustajan Lassi Virtasen isä Lauri, joka asensi pajalla viihtyneelle pikku-Lassille oman kahvan ulko-oven alaosaan (kuva).
Lisätiedot: Matti Virtanen, toimitusjohtaja
P. 044 3827 267