miljoonan euron liikevaihto vuonna 2023
tuotetta valmistunut vuonna 2023
VAK:ssa työskentelee lähes 600 osaajaa raskaan kaluston parissa
Valmistamamme kuljetuskalusto tunnetaan Pohjoismaissa edistyksellisestä tekniikastaan ja korkeasta laadustaan. Katsomme tulevaisuuteen valoisin mielin – tilauskantamme on vahva vuosiksi eteenpäin. Tästä johtuen rekrytointimme on jatkuvaa. Tarvitsemme uusia osaajia lukuisiin eri tehtäviin niin VAK:n Vahdon tehtaalle kuin VAK Huoltopalvelut -korjaamoverkostoonkin.
Euroopan maanteillä VAK-tuotteet ovat jo käsite. Kotimaassa VAK on ollut lämpösäädeltyjen kuljetuskalustoratkaisujen markkinajohtaja jo useiden vuosien ajan yli 50 % markkinaosuudellaan. Suunnittelemme ja valmistamme muun muassa perävaunuja, kuormatiloja, vaihtokuormatiloja, kaksi puoliperävaunua toisiinsa kytkeviä V-Slidereita, dollyja, tasonostolaitteita ja koukkulaitteita.
VAK:lla on ainoana valmistajana Suomessa oma huoltopalveluverkosto, joka koostuu kuudella eri paikkakunnalla sijaitsevista huoltopalvelupisteistä. VAK Huoltopalvelut -ketjulla on myös yksi huoltokorjaamo Ruotsin Västeråsissa.
VAK Huoltopalvelupisteet sijaitsevat pääväylien varrella. Kaikki toimipisteet tarjoavat monipuolista raskaan kuljetuskaluston huoltopalvelua. Osassa toimipisteistä on omat pesulinjat sekä ATP-kausitarkastuspalvelu.
Seuraamme tiiviisti COVID-19 -tilannetta ja teemme parhaamme, että pystyisimme jatkossakin jatkamaan yrityksemme toimintaa mahdollisimman normaalisti haastavasta tilanteesta huolimatta. Prioriteettimme on nyt työntekijöidemme ja kumppaneidemme terveys. Noudatamme THL:n suosituksia hygieniatoimenpiteiden tehostamiseksi […]
VAK tarjoaa vuodessa kymmeniä harjoittelupaikkoja eri oppilaitosten opiskelijoille. Työharjoittelijat pääsevät tekemään monipuolisia tehtäviä ammattitaitoisten työntekijöidemme kanssa ja tutustumaan konsernimme tarjoamiin työmahdollisuuksiin. Vilho Majuri suorittaa parhaillaan Vahdon tehtaalla 10 viikkoa kestävää, […]
Mikko Rantakare on nimitetty VAK Huoltopalvelut -ketjun Liedon Avantin yksikön päälliköksi ja Varsinais-Suomen aluepäälliköksi 3.2.2020 alkaen. Samalla Rantakaresta tulee VAK Huoltopalvelut Oy:n johtoryhmän jäsen.